Doglop
Doglop – koirien puuhapuisto
OLIPA KOIRASI NUORI, VANHA TAI JOTAIN SILTÄ VÄLILTÄ, DOGLOPISSA VIIHTYVÄT KAIKKI!
Doglopissa koira seikkailee juuri koiria varten rakennetussa Puuhapuistossa. Doglopista löydät pallomeren, kiipeilyesteitä, älypelejä, tunneleita sekä paljon muita erilaisia virikkeitä, joiden parissa koira voi puuhailla ja kuluttaa energiaansa. Ota mukaan paljon herkullisia nameja, sillä herkkuja kuluu Doglopissa seikkaillessa.
Puuhapuisto sopii kaikille, pennuista pappa- ja mummokoiriin saakka.
Doglopin aikana halli jaetaan kahteen osaan sermein ja kummallakin puolella koirat voivat tutustua Puuhapuistoon kaikessa rauhassa ja irti ollen. Halutessaan koiran voi pitää myös hihnassa, se ei estä Doglopissa olemista. Doglopin aikana tuntemattomat koirat eivät kohtaa toisiaan, vaan koirat saavat tutustua oman puolensa Dogloppiin turvallisesti vailla huolta toisista koirista. Doglopin kesto on 45min.
Kouluttaja on mukana Doglopissa auttamassa koiria ja heidän omistajiaan.
Varaa mukaan paljon nameja ja tule koirasi kanssa Dogloppiin!
Samalla hinnalla mukaan pääsee mukaan jopa kolme koiraa
Halli on jaettu kahteen osaan sermein. Ilmoittautuessasi Dogloppiin varaat teille oman puolen hallista. Yhdellä varauksella eli yhdellä hinnalla voit ottaa mukaasi yhteensä kolme koiraa. Jos tulet tai tulette useamman kuin yhden koiran kanssa, huomioi se, että koirat tulevat keskenään toimeen.
Ilmoittautuessasi lisää ilmoittautumisen lisätietoihin, montako koiraa on tulossa.
Doglop maksaa 25€ sisältäen maistiaisherkkupussin ja mukaan voit ottaa 1-3 keskenään toimeen tulevaa koiraa. Doglopin kesto on 45min.
Ei tulevia kursseja lähiaikoina.