
Rallytoko
Tule mukaan harrastamaan mukavaa lajia!
Rally-tokon alokasluokan treenaaminen on jaettu kolmeen eri kurssiin, jotta oppiminen olisi tehokasta ja mukavaa.
Ensin pohjataidot, sitten kyltit ja lopuksi ratatreeniä
Ihana Koiruuden Rally-tokon alokasluokan kurssit on jaettu kolmeen eri kurssiin. Ensimmäisellä kurssilla, eli Rally-tokon alkeet-kurssilla treenataan pohjataitoja, joita koira ja myös ohjaaja tarvitsevat rally-tokoa harrastaessaan. Seuraavalla kurssilla, eli Rally-tokon alo/kyltit-kurssilla tutustutaan kyseisen luokan tehtäviin, jotka koiran tulisi osata alokasluokassa. Kun vaadittavat pohjataidot on treenattu kuntoon jo alkeiskurssilla, on kylttitehtävien harjoittelu helppoa sekä koiralle että omistajalle. Viimeisellä kurssilla, eli Rally-tokon alo/rata-kurssilla tehdään rataa ja valmistaudutaan mahdollisia kilpailuja silmällä pitäen.
Olemme pilkkoneet kurssit näin, jotta harrastaminen olisi reilua koiralle. Kun koira osaa vaadittavat taidot ja tehtävät, joita harjoitellaan alkeiskurssilla, on ohjaajan helpompi keskittyä kyltteihin ja esimerkiksi oikeaan suorituspaikkaan.
Ja mikä parasta: kun ei kerralla ole liikaa mietittävää koiralla tai ohjaajalla, niin voidaan keskittyä alusta asti oikeaan tunnetilaan ja motivaatioon.
Tule mukaan harrastamaan tätä mukavaa lajia!