Harrastuskoiran pohjataidot

Tämä kurssi on tarkoitettu pennuille ja nuorille koirille (noin alle 6kk), jotka tähtäävät (tavoitteelliseen) harrastamiseen. Kurssilla treenataan tulevasta lajista riippumatta tärkeitä perustaitoja jokaiselle harrastuskoiralle. Vaikkei tulevaa lajia tietäisikään, on tämän kurssin sisällöstä sinulle ja koirallesi hyötyä! Harjoitukset vahvistavat teidän keskinäistä suhdetta ja antaa hyvän pohjan lajille kuin lajille.
Kurssin aikana treenataan esimerkiksi rauhoittumista, palkkaamista, luopumista ja kontaktia sekä vahvistetaan yhteistyötä.
Kurssilla keskitytään siihen, että sekä koiralla että ohjaajalla on mukava tehdä yhdessä.