Koiran kivun tunnistaminen ei aina ole helppoa

Kirjoittaja: ELT Ann-Helena Hokkanen

Koiran kokeman kivun tunnistaminen ei aina ole helppoa. Se on kuitenkin avain kivun lievittämiselle ja kipua kokevan koiran elämänlaadun parantamiselle.
Kipu voi aiheuttaa paljon erilaisia muutoksia koiran ilmeeseen, olemukseen ja käyttäytymiseen. Ikävä kyllä, emme aina ymmärrä näiden muutosten johtuvan kivusta.

Kivun tunnistaminen on usein hankalaa. Etenkin, jos kipu on lievää tai alkaa ja voimistuu vaivihkaa. Hankaluuksia kivun tunnistamisessa lisää se, että kipu on aina yksilöllinen kokemus ja eri koirat kokevat sen eri tilanteissa hyvin eri tavalla. Lisäksi koetusta kivusta johtuva kipukäyttäytyminen vaihtelee.

Pitkään jatkuva hiljalleen kehittyvä kipu on usein vaikeampaa tunnistaa kuin äkillinen ja voimakas kipu. Usein koiran vanhetessa ja sairauden (kuten nivelrikon) edetessä vähitellen ilmaantuvien kivun merkkien ajatellaan virheellisesti johtuvan ikääntymisestä. Joskus kipu taas on ollut osa koiran elämää jo ihan pennusta saakka, jolloin kivusta johtuvan käyttäytymisen ajatellaan olevan koiralle normaalia. Kun kipu sitten tunnistetaan ja hoidetaan, koiran käyttäytyminen muuttuu.

Kipukokemus on yksilöllinen
Koiran kipu on hyvin monitahoinen ja aina yksilöllinen kokemus. Eläimen kokemaan kipuun ja siitä johtuvaan käyttäytymisen muutoksiin vaikuttavat hyvin monet eri asiat. Siksi koettu kipu ja kipukäyttäytyminen vaihtelevat eläimestä ja tilanteesta riippuen.

Eläinten kipuun liittyy kipuaistimus sekä kivun kokeminen ja siihen liittyvät epämiellyttävät tunnetilat. Kipuaistimus tarkoittaa eläimen kykyä aistia elimistölle mahdollisesti haitallinen asia, kuten vaikkapa terävän esineen aiheuttama voimakas mekaaninen paine (joka voi saada aikaan ihoon haavan) tai korkea lämpötila (joka voi johtaa palovammaan). Kipuaistimus saa aikaan välittömät suojaheijasteet ja hetkelliset käyttäytymisen muutokset, joilla koira pyrkii vetäytymään vaarasta. Koira esimerkiksi nostaa heti tassunsa pois terävän tikun päältä tai kuumalta alustalta.

Kipukokemus taas tarkoittaa kipuaistimukseen tavallisesti liittyvää epämiellyttävää tunnetilaa ja tarvetta päästä kivusta eroon. Nämä aiheuttavat eläimen käyttäytymisessä tapahtuvat pidempiaikaiset muutokset. Esimerkiksi tikun anturaansa saanut koira alkaa ontumaan jalkaansa, hakee huomiota omistajaltaan, nuolee haavaa ja varoo vaurioitunutta kohtaa. Kipukokemukseen liittyy myös kivusta oppimista ja pidempiaikaisia käyttäytymisen muutoksia. Koira voi esimerkiksi oppia välttämään paikkaa, jossa koki kipua tai pelkäämään ihmistä, joka aiheutti sille kipua.

Kipu muuttaa käyttäytymistä
Kipu on kaikille eläimille tärkeä suojamekanismi. Siksi kipu muuttaa elimistön toimintaa ja koiran käyttäytymistä. Näiden muutosten tarkoituksena on estää lisävauriot, edistää paranemista sekä varoittaa muita. Kipu aiheuttaa elimistössä stressireaktion ja kivusta on myös paljon haittaa, varsinkin, jos se on voimakasta tai kestää pitkään eikä sitä lievitetä.

Kivun aiheuttamat muutokset koiran käyttäytymisessä vaihtelevat sen mukaan, millaista kipu on ja missä se tuntuu. Esimerkiksi sisäelimistä peräisin oleva kipu on hyvin epämiellyttävää ja vaikeasti paikallistettavaa.

Kivusta kärsivä koira on usein levoton, mutta se voi myös varoa liikkumasta tai liikkuu
epänormaalisti ja aristaa kipeää kohtaa. Kävely voi olla jäykkää ja liikkuminen hidasta ja varovaista, erityisesti kovilla ja liukkailla alustoilla.

Myös epänormaalit asennot istuessa, seisoessa ja maatessa voivat kertoa koiran kokemasta kivusta. Kipeä koira voi seisoa selkä köyryssä, seisoessaan pitää kipeää jalkaa ylhäällä tai vaihtaa usein jalkojensa asentoa. Toistuva haukottelu, maiskuttelu, huulien lipominen ja kaulan ojentelu voivat olla kaikki merkkejä vatsakivuista.

Voimakkaasta vatsakivusta kärsivä koira on yleensä hyvin levoton, läähättää, vinkuu ja vastustaa vatsan ja kylkien koskettamista. Potilas ei välttämättä pysty olemaan paikallaan yhdessä asennossa vaan vaihtaa esimerkiksi istuma-asentoaan tiuhaan ja voi esimerkiksi hakeutua asentoon, jossa sen kuono ja etujalat koskettavat lattiaa takapään ollessa ylhäällä. Koira voi myös nuolla kylkiään.
Vakavasta sisäelinkivusta kärsivän koiran vatsa voi olla turvonnut. On myös raportoitu, että haimatulehduksen aiheuttamasta hyvin voimakkaasta sisäelinkivusta kärsivä koira koettaisi hakeutua mahdollisimman viileälle tai kylmälle alustalle makaamaan.

Kipu myös häiritsee kaikkea koiran normaalia toimintaa. Siksi levottomuus öisin voi kertoa koiran kivusta. Samoin virtsaaminen ja ulostaminen voivat muuttua vaikeiksi kivun takia. Jos sopivaan asentoon on hankalaa asettautua, koira voi tehdä tarpeensa liikkeessä ja sotkea turkkinsa.

Paras tapa oppia huomaamaan koiran kipu ja sairaus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on oppia tuntemaan hoidossaan olevien koirien normaali ilme, käytös ja luonne. Muutokset koiran normaalissa käyttäytymisessä kannattaa aina ottaa vakavasti.

Kipukokemus tehdään aivoissa
Kipu on aina aivojen tuote. Kipuaisti kertoo vaarasta ja saatuaan tämän tiedon aivot sitten tulkitsevat sitä ja muodostavat sen perusteella kipukokemuksen. Siksi kipukokemus mittaa enemmän aivojen kokemaa vaaraa kuin elimistössä tapahtunutta vauriota.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että aivojen muodostama kipukokemus on aina todellinen. Jos aivot tuottavat kipua, koira kokee sitä riippumatta siitä, oliko kipuun elimistössä syytä vai ei. Yksi esimerkki tällaisesta kivusta on amputoidun raajan aavesärky; olematonta jalkaa särkee ja kutittaa.
Eläin tai ihminen ei myöskään voi päättää olla tuntematta kipua, vaan sen ratkaisun puolestamme tekevät aina aivomme. Kipuun ei myöskään totu kuten muihin aistihavaintoihin, esimerkiksi hajuihin tai taustameluun.

Kipukokemus on siis aina aivojen luomus ja siihen vaikuttavat monet erilaiset asiat koirassa itsessään ja sen ympäristössä. Joskus aivot tuottavat voimakkaan kipukokemuksen vähäisen kudosvaurion seurauksena, joskus jopa kokonaan ilman vauriota. Koira voi esimerkiksi kokea neulanpiston hyvin kivuliaana, jos se jännittää rokotustilannetta kovasti. Rokotuksen aiheuttama vaurio elimistöön on pieni, mutta kipu on suuri. Joskus taas kipukokemus on vähäinen, vaikka vamma olisi suuri. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun koira keskittyy tarkasti kilpailusuoritukseen ja loukkaantuu sen aikana vakavasti tuntematta kuitenkaan kipua kuin vasta myöhemmin.

Aivojen muodostama kipukokemus ja siitä johtuva kipukäyttäytyminen riippuvat siis siitä, miten aivot elimistöstä saamansa ”vaaraviestit” tulkitsevat ja mitä ne päättävät niiden suhteen tehdä. Erityisen ongelmallista tämä on tilanteissa, joissa koira kokee kipua, mutta on samaan aikaan hyvin hermostunut tai ahdistunut. Silloin aivot päättävät elimistöä suojellakseen tuottaa hyvin voimakkaan kipukokemuksen jo vähäisen vaurion takia. Mutta samaan aikaan hermostuneisuus voi estää koiraa muuttamasta käyttäytymistään kivun seurauksena. Jos koira pelkää, se voi koettaa
peittää kipunsa ja sairautensa merkit. Siksi hermostunut tai ahdistunut koira voi tuntea kovaa kipua, mutta koettaa silti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa mahdollisuuksiamme tunnistaa koiran kipua ja erityisesti arvioida sen voimakkuutta.

Ei voi tehdä kuten ennen
Kipu näkyy usein myös siinä, että koira muuttaa normaalia toimintaansa. Syömiskäyttäytymisen muutokset ovat yleisiä ja koira voi syödä tavanomaista vähemmän tai enemmän. Se voi myös alkaa puolustamaan ruokakuppiaan. Tai sitten kivulias koira odottaa, että lauman muut jäsenet ovat syöneet ennen kuin menee itse ruokailemaan. Näin se välttää kilpailutilanteita. Koirat ja kiputilat ovat erilaisia ja joillakin potilailla kipu heikentää ruokahalua, kun taas toiset syövät kipuunsa. Siksi kivulias koira voi laihtua tai lihoa.

Myös kipupotilaan sosiaalinen käytös muuttuu. Kivulias koira ei välttämättä leiki muiden mukana ja haluaa välttää sosiaalisia ristiriitatilanteita. Pahoin sairaan koiran reaktio ympäristön tapahtumiin tai esimerkiksi lähestyvään ihmisen on vähentynyt ja eläin on apaattinen. Kipu saa usein koiran vetäytymään omiin oloihinsa. Joskus kipu taas muuttaa koiran käytöksen aggressiiviseksi.

Pitkään jatkuvan kivun vuoksi potilaan on pakko muuttaa käyttäytymistään eikä se voi enää välttämättä tehdä itselleen tärkeitä asioita. Esimerkiksi nivelrikon edetessä koira ei enää aloita leikkiä yhtä usein kuin ennen, lyhentää lenkkejään, lepää tavallista enemmän, on levoton öisin ja eräänä päivänä ei haluakaan enää hypätä autoon.

Hermovauriokivusta kärsivä potilas voi myös olla haluton menemään ulos talven ensimmäisillä pakkasilla, sillä kivulle herkistyminen on edennyt ja kylmä lämpötila tuntuu kipuna. Kipupotilas voi myös herkistyä kivulle niin paljon, että alkaa kokea kosketuksen kivuliaana. Etenkin juuri hermovauriokipu aiheuttaa tällaista allodyniaa. Esimerkiksi selkäkivuista kärsivä koira voi siis sairauden edetessä ryhtyä vastustamaan selän ihon koskettamista. Pienet koirat voivat myös alkaa vastustaa syliin nostamista. Kivulle herkistymisen takia myös varttuneella iällä alkanut äänipelko
on varsin usein seurausta pitkään jatkuneesta kiputilasta.

Kun kivusta ei pääse eroon
Äkillinen, lyhytkestoinen, esimerkiksi tassuhaavaan liittyvä kipu on ikävä haaste, josta selvitään muuttamalla elimistön toimintaa ja käyttäytymistä. Haavan synnyttyä elimistössä alkaa tulehdus- ja stressireaktio, joiden avulla tassuun tullutta vauriota ryhdytään korjaamaan. Lisäksi potilas alkaa ontumaan kipeää tassuaan ja mahdollisesti lepää aiempaa enemmän. Sitten haava paranee, kipu
lakkaa ja koira lopettaa ontumisen jatkaen normaalia elämäänsä.

Pitkään jatkuvan kivun kohdalla ongelmaksi muodostuu se, että siitä ei pääsekään eroon. Ei vaikka miten muuttaisi käyttäytymistään. Siispä esimerkiksi loukkaantumisen seurauksena kehittynyt hermovauriokipu muodostaa potilaalle haasteen, jonka kanssa on pakko selvitä joka ikinen päivä. Siksi myös eläimen käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset alkavat tähdätä kivusta eroon pääsemisen sijasta siihen, kuinka kivun kanssa selvitään. Siksi pitkään jatkuva kipu aiheuttaa erilaiset käyttäytymisen muutokset kuin lyhytkestoinen kipu. Ja siksi pitkään jatkuvan kivun
tunnistaminen on vaikeampaa kuin äkillisen, lyhytkestoisen kivun.

Lisäksi pitkään jatkuessaan kipu yleensä pahenee, sillä se aiheuttaa negatiivisia tunnetiloja, kivulle herkistymistä sekä erilaisia lihaskipuja, jotka kaikki voivat johtaa kivun voimistumiseen. Esimerkiksi nivelrikko voi edetessään aiheuttaa kiputiloja koiran selän ja etujalkojen lihaksiin, kun eläin muuttaa lonkkakivun seurauksena tapaansa liikkua. Tai kun kiputila suolistossa etenee, koira alkaa aristaa takajalkojensa ihoa heijastekivun ja kivulle herkistymisen takia. Pitkään jatkuessaan kipu siis lisää kipua. Ikävä kyllä, samalla nämä kivun mukanaan tuomat muutokset vaikeuttavat kivun
tunnistamista ja kivun alkusyyn löytymistä.

Artikkelin on kirjoittanut eläinlääkäri ja eläinlääketieteen tohtori Ann-Helena Hokkanen.