Ihana Koiruuden toiminta loppuu
Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Ihana Koiruuden toiminta
Nyt se on aika sanoa ääneen. Ihana Koiruuden tarina päättyy tähän kesään ja itseni on aika siirtyä kohti uusia mahdollisuuksia kohti. Elämä vie, tällä kertaa pääkaupunkiseudulle ja siellä tulen työskentelemään toisissa työtehtävissä koira-alan ulkopuolella. Koirakoulutukset ja -kurssit loppuvat heinäkuun lopulla. Viimeiset verkkoluennot puolestaan järjestetään elokuussa.
Olen erittäin kiitollinen kuluneista vuosista. Perustin Ihana Koiruuden koirahierontaharjoitteluja varten ja vähitellen, osittain suunnittelemattomasti, yritystoiminta kasvoi kasvamistaan. Melkein kolmen vuoden aikana olen saanut toteuttaa mielettömiä asioita, kuten suurta suosiota saaneita verkkoluentoja ja aitoon positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta Oulun alueella.
Kaikki tulevat verkkoluennot on lisätty nyt nettisivuille ja näkyvissä ovat siis ihan kaikki luennot, joita enää järjestän.
Ajattelin laittaa toiminnan loppumisen vuoksi ison alennuksen käyntiin, jotta luentojen ostaminen ei jäisi kiinni vaikeudesta valita vain muutamaa luentoa. Eli tässäpä olisi viimeiset tarjoukset, nämä eivät enää toistu 😉
- Kaikki tulevat liveverkkoluennot tallenteineen (huomioi katseluaika!) yhteensä 159€ sisältäen 11 luentoa. Säästä 66€! Tutustu luentotarjoukseen tästä
- Valitse 6 luentotallennetta hintaan 90€ (edun arvo vaihtelee). Tilaa nämä luennot sähköpostitse milja@ihanakoiruus.fi tai somen välityksellä. Kerro viestissäsi nimesi, sähköpostiosoitteesi sekä tilaamasi luennot. Saat paluuviestissä ohjeet luentojen maksamiseen. Tämä tarjous ei koske seuraavia luentotallenteita: Jirkan luentotallenteet, Koiran kouluttamista oikeassa elämässä eikä Koiran stressi.
Kaikki tarjoukset ovat voimassa niin kauan kuin luennot ovat ostettavissa ja katsottavissa. Ostovaiheessa huomioi luentojen katseluajat, sillä niissä on jonkin verran vaihtelua.
Jo tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia asiakkaita ja luennoitsijoita! Kiitos, että olette olleet mukana ja mahdollistaneet Ihana Koiruuden toiminnan. Kiitos!